Ja jälleen on kirjoittamisesta liikaa aikaa. Pahoittelut.

Tässä ajassa on tapahtunut vaikka mitä! Keväällä olimme Jekkun kanssa Etsijäkoiraliiton alkeiskurssilla ja Jekku suoritti Etsijäkoiraliiton alkeiskurssin loppukokeen hyväksytysti. Kesä ja syksy valitettavasti ollut hiljaista kyseisen harrastuksen suhteen töiden ja muiden harrastusten vuoksi. Harmi, sillä Jekku on niiiiiin nenäkoira. Pojalla nenä toimii omasta mielestä aivan superisti ja mejääkin olisi kiva päästä kokeilemaan. Omaksi huviksi ollaan tuota mejää kokeiltu mökillä ja hienosti silloin sujui Jekkun jäljestäminen. Harmi vain, että virallisiin kokeisiin ei ole nykyisillä doping-säännöillä asiaa. Jatkuva kortisonin käyttö estää kaikki viralliset kisaamiset :/ 

Kevät ja kesä treenailtiin Moccan kanssa taippareita varten, ja yhteistyö alkoikin toimia aivan uudella ja upealla tavalla. Keväällä kävimme Katin koirakoulussa hakemassa uutta intoa treenamiseen ja saimmekin yhteistyöhön uutta intoa. Töitä alettiin tekemään hauskan pohjalta. Kesällä kävimme myös ns. kenneltapaamisessa Moccan veljen luona, jossa tuo jopa karkasi kolmesti sorsan perään (sorsa lensi jokeen ja koira karkasi perään). Mitäpä tuota kieltämään, jätkä oli ihan liekeissä :D 

Ja tulihan ne vaakut maaltakin!

Elokuussa olikin sitten vuorossa taipparit, joita oltiin oikein huolella jännitetty. Tässä kohtaa tiesin, että Mocca osaa, mutta itseäni jännitti aivan valtavasti. Niin kuin jokaisessa kokeessa. Oltiin kesän aikana moniin taippareihin varasijalla ja näihin, joihin päästiin, saatiin tieto edellisenä iltapäivänä. Mitään ei oltu treenattu kahteen viikkoon, joten suht kylmiltään kokeeseen. Onneksi kasvattajalta saatiin vielä viimeisenä iltana tsempit, että luota koiraan, se osaa. Ja niinhän se osasi! Aivan superpätevä Mocca! 29.8.2015 Mocca läpäisi noutajien taipumuskokeen ja tuli Suomen muotovalioksi :)





Käytiin Moccan kanssa myös starttaamassa ensimmäisessä NOME-B kokeessa, mutta tuloksessa ei ole paljon jälkipolville kerrottavaa. Tuloksena pyöreä nolla, mutta ainakin tuo haki riistaa. Hän vain koki tietävänsä ITSE mitä pitää tehdä :P Korvat hävisivät oikeastaan kokonaan. Mutta olipahan ainakin uusi kokemus ja saavutus, että edes minut löysi tuolta kokeesta. Pitkä tie on tultu vuodesta 2011 tähän päivään. Hetkestä, jolloin vannoin, ettei mennä ikinä taippareihin ja Moccan kanssa voimme käydä ehkä yhdessä pakollisessa näyttelyssä ja vähän koittaa agilityä. Homma onkin sitten kääntynyt vähän päälaelleen. Teemme oikeastaan kaikkea muuta paitsi tuota agilitya :) 

Poikien (ja tyttöjen) kanssa on tullut vietettyä myös kesälomaa ja hengailtua mökillä. Siitä vielä tunnelmia :)