Tänään kävimme piipahtamassa Moccan kanssa Kiva koirakansalainen -testissä. Testi järjestettiin Doxxilla. Testiin kuului kymmenen eri osioita, joista jokainen piti läpäistä päästäkseen läpi testistä. Alkuun tuo testi "pohjustettiin" sillä, että juuri edellinen oli reputtanut paikkamakuun vuoksi - kyseinen osio oli osoittautunut monelle koira(ko)lle haasteeksi.. Toisaalta tiedän tokosta, että tuo paikkamakuu on meidän yksi vahvimpia liikkeitä. Silti jännitys nousi tässä kohtaa aika korkeaksi :)

Testin tarkoitus on 

     - näyttää koiran käytöstavat

     - testata koiran yhteiskuntakelpoisuutta

Lainaus kivakoirakansalainen.fi sivulta: "Kiva Koirakansalainen on koira, jota voisi suositella ystävälleen, joka on luotettava lasten seurassa, koira jonka ottaisi omaan naapurustoonsa ja ylipäätään musti, jonka seurassa on mukava olla."

Testi tosiaan sisälsi yhteensä kymmenen kohtaa, joista jokaisesta tuli saada hyväksytty kohta. Nuo kohdat olivat seuraavanlaiset:

  1. Vieraan ihmisen hyväksyminen

    Koira antaa vieraan ihmisen häiriöttä lähestyä ja jutella hetken ohjaajan kanssa. Koiran on oltava hallinnassa koko suorituksen ajan niin ettei omistajan tarvitse kiskoa hihnasta tai käyttää muita voimakeinoja.

  2. Koira istuu kauniisti silitettävänä

    Ohjaajansa kanssa ulkoileva koira sallii ystävällisen vieraan ihmisen koskettaa itseään.

  3. Tutkiminen ja hoitaminen

    Koira antaa vieraan ihmisen – kuten omistajan tuttavan, eläinlääkärin tai trimmaajan – hoitaa ja tutkia itseään. Testiin kannattaa ottaa mukaan oma harja.

  4. Vetämättä kävely

    Tällä osuudella todistetaan, että koira on omistajansa hallinnassa. Koira kulkee taluttimessa omistajansa oikealla tai vasemmalla puolella. Seuraamisen ei tarvitse olla tarkkaa. Koiran on myötäiltävä omistajaansa valppaasti myös pysähdyttäessä.
    seuraaminen.jpg

  5. Ihmisjoukon läpi kulkeminen

    Koira käyttäytyy kohteliaasti jalkakäytävällä liikkuessaan ja on hallinnassa julkisilla paikoilla. Koira saa osoittaa kiinnostusta liikkuvia tai seisovia ihmisiä kohtaan, mutta sen pitää jatkaa matkaa ohjaajansa kanssa osoittamatta ylenpalttista innostusta, arkuutta tai vastahakoisuutta.

  6. Istuminen, maahanmeno ja paikalla pysyminen

    Koira tottelee ohjaajan merkkiä istua ja mennä maahan sekä pysyy käskystä paikallaan. Koiran täytyy odottaa paikallaan kun ohjaaja kävelee 6 metrin matkan pitkä liina kädessään ja palaa takaisin. Koira on koko testin ajan kytkettynä joko pitkään liinaan tai omaan taluttimeensa.

  7. Luoksetulo

    Koira tulee ohjaajan luokse 3 metrin päästä kutsuttaessa.

  8. Koirien kohtaaminen

    Koira käyttäytyy hyvin toisten koirien läsnäollessa. Mukana testissä on ystävällinen apukoira, jota kohti omistaja kävelee koiransa kanssa. Omistajat vaihtavat pari sanaa ja jatkavat matkaansa, jona aikana koira voi osoittaa vähäistä kiinnostusta apukoiraa kohtaan mutta ei saa pyrkiä sen luo tai hyppiä sen päälle.

  9. Koiran reaktio häiriöön

    Koira käyttäytyy rauhallisesti kohdatessaan tavallisia häiriöitä. Testiin valitaan kaksi erilaista näkö- tai kuuloärsykettä, esim. ohiajava polkupyörä ja kolahtava esine. Koira saa reagoida häiriöön, mutta ei mennä paniikkiin tai hyökätä.

    Meidän testissä tiputettiin kolinalaatikko sekä vastaan tuli sauvakävelijä.

  10. Omistajan odottaminen

    Koiran jättäminen yksin esim. kaupan ulkopuolelle ei ole suositeltavaa. Joskus koiran kuitenkin joutuu jättämään hetkeksi esimerkiksi eläinhoitajan tai trimmaajan luokse. Koira pitäisi pystyä jättämään toisen ihmisen pidettäväksi muutamiksi minuuteiksi. Kokeessa aika on 3 minuuttia.




    Moccalla nuo kaikki sujuivat juuri niin kuin pitikin! Häntä kehuttiin erityisesti paikkamakuusta, jossa tuo pysyi pätevästi sen kolme minuuttia itseni ollessa piilossa. Eikä ollut moksiskaan vaikka oli hihna kiinni (nuo kaikki testin osuudet tuli suorittaa hihnassa / liinassa ja kohdan 6 paikallaan pysyminen, kohta 7 ja 10 tehtiin tuossa liinassa). 

    Jälleen saa olla oikein tyytyväinen tuohon pätevään jätkää! Kyllä se vain osaa <3 


    IMG_3466.jpg